maanantai 30. tammikuuta 2012

Kylmää!

Melkein -20 Celsius astetta. 
Hengitys höyryää ja jäätyy kaulaliinaan ja kuuraa hiukset.
Kasvoja nipistelee. On käveltävä reippaasti että keho pysyisi lämpimänä.



 Kupilliselle kuumaa kahvia ja Runebergin torttua.



 Koski pysyy sulana virtauksen ansiosta, mutta höyryävä vesi on jäädyttänyt  reunat paksuun jäähän. Ajatuskin koskeen tippumisesta puistattaa. Kylmyys on julmaa. Tässä kohtaa talvea sitä miettii, miksi ihmeessä sitä asuu pohjoisella pallonpuoliskolla. 









sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Tammikuinen auringonpilkahdus

Päivä on selkeästi pidentynyt.
Aurinkokin on vilkutellut taivaalta useammin.
Tähän vuodenaikaan maistuu niin hyvältä kotona leivotut herkut.
Puissa on ihan käsittämätön määrä lunta. Kuinka ihmeessä se sielä pysyykin...










lauantai 28. tammikuuta 2012

Venenetin kuvakilpailu

Venenetin kuvakilpailu on ratkennut.



Onnittelut kuvakisassa pärjänneille. Tämä jäi rannalle ruikuttaan.

Löytyipä pohojalaanen sananparsi, joka ei nyt varsinaiseen aiheeseen liity, purjehtimiseen kylläkin:

Pahan iliman lintu sanoo, jotta tuuloo väärästä suunnasta. Hyväuskoonen orottaa, jotta kohta muuttuu suunta. Säärä sä silläaikaa puriehet kohorallensa ja anna mennä!

Asiasta vielä kolmanteenkin. Blogin luetuimpia on hauska seurata. On yllättävää, mikä loppujenlopuksi lukijoita kiinnostaa. Ihan mielenkiinnolla ihmettelen Ruoveden satamassa-ykkösasemaa? - onko mahdollisesti Ruovedellä tapahtumassa jotain kivaa veneilijöille ensi kesänä?



Takan sytyke

Ihana ystävän äiti lähetti tekemiään kauniita ruusuja, jotka ovat tarkoitettu takan sytyttämiseen. Ruusut on valmistettu munakennoista ja niissä on kaunis kimalleviimeistely. 

Ruusukkeissa on jotain kynttilän raaka-ainetta, joten ne syttyvät ja sytyttävät puut erittäin hyvin. Ilmeisesti materiaaliksi käy vanhat kynttilänpätkät sulatettuna.

Ystävien äidit ovat ihania, toisen ystävän äiti on lähettänyt kasvimaaltaan itsekasvatettuja vihanneksia. Todella mieltä lämmittävää huomioimista :-). 








lauantai 21. tammikuuta 2012

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Luminen metsä

Kylmä. Hengityshöyry jäätyy hiuksiin ja kaulahuiviin. 
Varpaita ja sormia pistelee. 
Mäet olivat täynnä pulkkailijoita, hiihtäjiä ja lenkkeilijöitä.








lauantai 14. tammikuuta 2012

Talven tuntua

Talvi tuiskuaa ja takan hormeissa ujelsi tuuli.
Kissa on mieluummin sisällä kuin ulkona.



Tein linnuille talia ja siemeniä sisältäviä ruukkuja ja annoin muutamia jouluna lahjoiksi.
Lahjan saajat ovat lähettäneet kivoja kuvia, joissa linnut ovat syömässä. Missä ovat oman pihan linnut?


Olen viimeaikoina opetellut hieman kuvankäsittelyä. Hurjan hauskaa puuhaa.

torstai 12. tammikuuta 2012

Lunta ja jäisiä kyyneleitä

Tammikuinen sininen kaamosvalo. 
Jumalainen puhdas pehmeä lumi. 
Päivä tuntuu pidentyneen jo hippusen verran.





Viimevuonna kekseliäs naapurimme roikotti vedellä täytettyjä ilmapalloja pyykkinarulla. Mielenkiintoisesta projektista syntyi näin kaunis helmi. Nyt olisi jälleen aika valmistaa näitä jäisiä kyyneleitä.